Koti      Uutiset      Koirat      Pennut      Kuvagalleria      Yhteystiedot      Linkit

Top Vision tähtihetkiä
03.06. Ajovietti
 

Suora lainaus Jakke Lehtosen teksteistä.
Kokonaisuudessaan teksti löytyy täältä.
http://www.greyhoundwiki.org/index.php?title=Vietit_ja_vaistot

Ajo-, metsästys- ja saalisvietti

Metsästysvietin avulla koira hankkisi ruokansa. Nälkä ajaa koiran liikkeelle etsimään ravintoa ja liikkeen nähdessään ottaa saaliin kiinni. Saatuaan saaliin näköetäisyydelle koira ajaa takaa pakenevaa saalista. Saatuaan saaliin kiinni, koira käy kiinni siihen ja tekee tapon, tyypillisesti ravistamalla. Koira syö saaliin ja näin ravinnonhankintavietti tulee tyydytetyksi.
Meidän koiramme saavat ruokansa säkeistä eteen tarjoiltuna, sen ei tarvitse käyttää metsästysviettiä ravinnon hankkimisessa. Kuitenkin tämä vietti on säilynyt koiran käyttäytymisessä hyvin näkyvänä ja voimakkaana. Pikkupennut leikkivät keskenään saalistusleikkejä ja siten harjoittelevat metsästystä. Koiran kanssa leikkiessään myös ihminen leikkii saalistusleikkejä. Kun pennulle heitetään pallo, se lähtee ajamaan takaa saalista.
Greyhoundin ratakoulutuksen perusteissa käytetään metsästysviettiä, kun leikitään rätillä tai vedetään käsiviehettä.

Viehekoulutuksessa, eli ajovietin vahvistamisessa on huomioitava, että ajovietti on kyllääntyvä, eli koira ajaa vain silloin kun sillä on nälkä. Saalisvietti on siis helpommin aktivoitavissa, kun koira on nälkäinen ja levännyt.

Ratagreyhoundin suhteen asia on hivenen toinen kuin "tavallisten" koirien suhteen. Greyhoundin jalostuksessa on pääpaino ollut mahdollisimman kovalla ajovietillä ja tuhansia vuosia, nimenomaan liikkeen käynnistävällä.
Siksi greyhound ajaa pelkkää rättiä. Lähes kaikki rodut ajavat elävää, se ei ole minusta mikään saavutus. Siksi muiden vinttikoiraihmisten selitykset greyhoundin tyhmyydestä kontra heidän viisaat, jotka eivät rättiä aja, kuulostavat lähinnä säälittävän huvittavilta. Greyhound, kuten muutkin vinttikoirarodut, ovat nimenomaan silmiään käyttäviä, näölläänmetsästäjiä, joiden vietin kuuluu käynnistyä nimenomaan liikkeestä. Jos vinttikoira, sighthound, ei aja pelkkää liikettä, niin se on menettänyt sen viettivoimansa, joka nimenomaan tekee siitä vinttikoiran.

 

Ja kun pentu ajaa, niin se näyttää tältä:)
Videolla esiintyvä koira on Norma Jean (Franks Pro Gold-Raven Heart)

Video