|
Hyvin alkoi päivä omien
koirien osalta. Line Of Fire aloitti päivän juoksemalla
O-koirana 495m trialin. Teknisten ongelmien vuoksi Dave joutui
odottelemaan starttia n. 40 minuuttia ylimääräistä radalla
ennenkuin pääsi matkaan. Vanha sotaratsu vetäisi kuitenkin
rutiinilla päivän nopeimman ajan 29.37. Hyvä vetäisy kahden
viikon levon jälkeen.
Ekana startissa oli kasvatti
Capes' Lee (Brett Lee - Borna Catle). Leevi näytti mikä on
miehiään ja voitti lähtönsä uudella ennätyksellään 19.37 325m.
Se oli Leevin kuudes startti ja kolmas voitto.
Seuraavaksi High Level oli
startissaan neljäs. Alku sujui hyvin Sannilta, mutta väsy tuli
lopussa. Valeraskaus ja vanhuus taitavat painaa ;).
Sitten oli vuorossa Mastersin
alkuerissä Capes' Roy Batty. Vastassa mm. tuore Suomen Mestari
Eijas Choice.
Möhis ei kuvia kumarrellut ja hyvästeli muut ykköskaarteessa ja
nappasi uransa viidennessä startissaan kolmannen voittonsa.
Möhiksen aika oli selkeästi päivän nopein kisastarteissa 29.58.
Möhis ja kennelpoika Ville saivat siis ennakkosuosikin paineet
niskaan tulevaan finaaliin. Vastassa on kovia koiria, mm.
kokenut veteraani Jaguarseejunior, jonka voittamiseen tarvitaan
täydellisesti onnistunut suoritus.
Seuraavassa erässä oli mukana
paremmin sprintillä onnistunut Lively Mumble (Frank's Pro Gold -
Raven Heart). Alpo kuitenkin näytti, että keskimatkakin sujuu,
taisteli itsensä väkisin ykköskaarteessa piikkipaikalle eikä
sitä sitten enää luovuttanutkaan pois. Hieno alkuerä voitto siis
Alpolle..
Seuraavaksi oli vuorossa oma
Franks Leader (Solve The Puzzle - Bens Leader). Frank oli vähän
oudossa kopissa (6) ja otti SM välierässä tavaksi tulleen
istuma-asennon kopin takaosaan. Joten kuten se startti onnistui,
hyvällä kiihdytyksellä muut kiinni. Ykköskaarteen sumppu koitui
sitten Frankin kohtaloksi, kaksi kolaria ennen kakkoskaarretta
ja sitä ei Frankin ominaisuudet kestä. Tuloksena kolmas tila
huonolla ajalla ja tippuminen jatkosta. No, loppukausi varmasti
keskitytään sprintille.
Sitten oli vuorossa Oaksin
alkuerät ja ekassa heti mukana kasvatti Butterfly Queen (Frank'
s Pro Gold - Bardic Queen). Sohvi otti alussa heti piikkipaikan,
joutui siitä luopumaan ihan lopussa, mutta jatkopaikka irtosi
Oaksin alkuerien toiseksi parhaalla ajalla.
Seuraavassa alkuerässä oli
mukana Norma Jean (Frank's Pro Gold - Raven Heart). Usva
taisteli hienosti alkuerä voittoon vahvasta koko loppusuoran
kestäneestä häirinnästä huolimatta. Hieno osoitus loistavasta
juoksupäästä. Jo toinen alkuerä voitto Annelin pentusille :).
Sitten lähtivät matkaan Capes'
Francine (Brett Lee - Borna Castle) ja Capes' Icy (Elite State -
Armani Pearl). Kovat oli odotukset varsinkin Francinen suhteen,
mutta ei ihan ollut suoritustaso sitä mitä ehkä Oulun jälkeen
odottaa saattoi. Nokkaeläin (Icy) oli kutakuinkin omalla
tasollaan, hyvä alku ja väsyminen lopussa, vähän sitä mitä
odotettiin. Francine oli lopulta neljäs ja Icy viides.
Seuraavaksi vuorossa uransa
ensimmäisessä varsinaisessa kisassaan Capes' Briskly. Iris vähän
nukahti koppiin, muuten pysyi hyvin vauhdissa mukana. Tuloksena
viides tila.
Vielä viimeisessä
sijoituslähdössä oli mukana Capes' Energizer, matkana 495m.
Kolarointi heti lähdössä vei alun parhaan vauhdin, mutta Veeti
kyllä pysyi vauhdissa loppumatkan, tuloksena viides tila. Tästä
vaan mennään eteenpäin...
Omat ei ihan onnistuneet Davea
lukuunottamatta, varsinkin Frankilta odotettiin paljon enemmän.
Tosin kolareille ei voi mitään. Onneksi kasvatit toimivat
loistavasti. Kymmenen kasvattia radalla, neljä voittoa joista
kolme Mastersin ja Oaksin alkuerissä, päivän nopein aika
keskimatkalla ja toiseksi nopein lyhyellä! Ja vielä yksi
kakkostila. Hyvä hyvä...
Päivä aloitettiin
"lähettämällä" Eijas Choice Irlannin Derbyyn. Top Vision
Racing Team ja Pro Dealers ovat Hugon päätukijat omistajien
toteuttaessa historiallista matkaa suomalaisessa greyhound
racingissä. Vielä kerran onnea matkaan Hugo, Eija ja Aarne!
|