| 29.8. European Derby 2011
Se on ollut mielessä jollain
tavalla lähes koko ajan yli vuoden. Koko kesän se on ollut
mielessä päivittäin ja viimeisen kuukauden mieleen ei oikeastaan
muuta ole mahtunutkaan. Valtava urakka pienelle porukalle, mutta
siitä selvittiin ja huomattiin, että pystytään ja osataan jos
vaan itse sitä halutaan.
Valtavasti työtä, stressiä ja paineita onnistumisesta.
Onnistuttiin toteuttamaan hieno tapahtuma finaalipäivälle.
Kokonaisuutena kisat olivat menestys tietysti sitä ikävää
alkueräpäivän onnettomuutta lukuunottamatta.
Oli itsellä uskomaton fiilis
katsella radan reunalla viimeistä lähtöä ja miettiä, että me
tehtiin se ja me onnistuttiin. Ihmisten hyvä fiilis oli myös
aistittavissa niin kisojen aikana kuin kisojen jälkeenkin.
Paljon on tullut positiivista palautetta kisoista paikalla
olleilta ja netin ääreltä. Nettitv lähetys oli jotain mitä tässä
maassa greyhoundracingissä ei ole ennen koettu ja eikä monessa
muussakaan maassa. Uskon, että paljon lähti myöskin Ruotsiin ja
Tanskaan hyvää mieltä kisoista ja palautetta varmasti antavat
kotonaan, että kyllä ne osaa järjestää kisoja:-).
Kiitos Teille jotka olitte
paikalla, kiitos Teille jotka teitte tämän. Kiitos omalle
perheelle, että olette kestäneet;-) Vertti 8v. totesi äidilleen
finaalipäivänä, että onpa tosi hienoa, ettei iskän tarvi enää
huomenna suunnitella kisoja...
Uuskaupunklaine taksikusk
sanois tähä loppu et kiitos kiitos ja antteks;-)
|