|
Anneli astutettu...
Voidaan sanoa, että monen
vuoden odotus on päättynyt. Raven Heart eli Anneli teki sitten ekan
kiimansa 6,5 vuotiaana.
Kilpakoiralle tietysti hyvä ominaisuus kun kiima tulee vasta juoksu-uran
jälkeen, mutta olisi sen kuitenkin halunnut jo paljon aikaisemmin, sen
verran hyvin on Ansku juossut ja koko pentue, että enemmän kuin
mielellään tuollaisella nartulla pentuja tekee, kun ei tytön muissakaan
ominaisuuksissakaan vikaa ole, on sosiaalinen ja toimii kotona
loistavasti.
Toivottavasti tyttö nyt jää kantavaksi.
Annelin äiti Good As Gold teki myös "vanhana" ekan kiimansa muistaakseni
n. neljä vuotiaana ja nykyään tällä "Teräsmummolla" on kiima puolen
vuoden välein. Terveisiä vaan Ollille ja Ollin porukoille Porvooseen.
Olli täytti syksyllä 12v. Olli oli Tampereella v. 2005 kannustamassa
tytärtään Kasvattaja Kisan finaalipäivänä, mutta ei ihan riittänyt
neljänteen KK:n voittoon äidin kannustus, Anneli jäi tuosta treenarin
himoitsemasta neljännestä voitosta kolmen sadasosan päähän...
Annelin siskoilla kiimat tulivat myös hyvin myöhään, Princess Bale eka
kiima 4,5v. ja Golden Lola ehti tehdä yhden kiiman neljä vuotiaana ennen
pois menoaan..
Jäämme odottelemaan.. |